Minun elämäni koirat

Joka ei katso ohitseni poissaolevana,

omia asioitaan ajatellen,

vaan on läsnä tässä hetkessä,

on minua varten.

Joka ei vaihda minua nuorempaan,

kauniimpaan, henkevämpään.

Jota ei haittaa vähääkään,

jos olen liian lihava, laiha, pitkä, lyhyt

tai sairaudet ovat jättäneet minuun lähtemättömät jälkensä.

- Sinä olet sinä, sen palvovat silmät sanovat.

Jolle olen aurinko, kuu ja tähdet,

kertakaikkisen ylivertainen ja täydellinen,

maailman keskipiste.

Tämä ihailu tekee minusta ehkä paremman ihmisen.

Joka tulee lähelle,

sydämeen asti, kun kärsin.

- Sinä suret, minäkin suren.

Jonka silmät nauravat, kun nauran.

- Sinä olet onnellinen, minäkin olen.

Joka rakastaa tänään, eilen, huomenna,

aina uskollisesti, täydellisesti, ihanasti.

Joka antaa hyvinvointinsa, terveytensä,

henkensä minun käsiini.

Minun koirani.

Minun elämäni koirat.

-Anna-Liisa Suni-

Patologin lausunto pernasta otetuista koepaloista tuli tänään: pahanlaatuinen hemangiosarkooma. Näinhän me jo oltiin jo arveltukin. Päivä kerrallaan edelleen eteenpäin ja tärkeintä on tehdä jäljellä olevasta yhteisestä ajasta mielekästä.

Sairaskertomus

Alma oli ollut ienkasvain- ja syyläoperaation jälkeen pirteä ja liikkunut iloisesti. Välillä vähän liiankin..

Ke 4.4. Alma oli pulkkamäessä mukana ja riehui kestohangilla, juoksi pulkkaa kiinni ja laski jyrkkää mäkeä pääedellä kun kieri hangella.

To 5.4. Alma oli aamusta jäykkä, nousi omin jaloin kuitenkin. Illasta nouseminen heikompaa, kävely hyvin jäykkää eikä halua liikkua. Oikea kinner ja molempien etusien ranteet vaikuttivat turvonneilta. Näin itse koiran ensimmäisen kerran pariin viikkoon.

Pe 6.4. Tilanne oli samanlainen edelliseen päivään verrattuna. Liikkuminen jäykkää, mutta näyttäisi helpottuvan hieman liikkumisen myötä. Annettiin leikkauksen jäljiltä jäänyttä särkylääkettä. Laahaa jalkojaan.

La 7.4. Vahvistettiin päivystävältä, että voidaan antaa särkylääke loppuun. Edelleen vaikeuksia nousta ylös, ei niin pahoja kuin edellispäivinä.

Su 8.4. Kuten lauantaina. Turvotus lisääntyi etenkin kintereessä. Lämpö 39,3 tai 39,4. Viimeinen särkylääke.

Ma 9.4. Ylös nouseminen jo parempaa. Turvotuskin näytto vähentyvän.

Ti 10.4. Ylös nouseminen oli helpottunut, mutta ei liikkunut vieläkään normaalisti. Turvotus hävinnyt. Lääkärissä todettiin neurologisia oireita (ei korjaa takajalkojen virheasentoja) sekä nivelrikkoa. Kortisonia pistoksena ja lääkkeeksi lepoa seuraavat pari viikkoa. Ajettiin takaisin Ouluun. Illalla ei halunnut syödä.

11.-12.4. Söi normaalisti. Ruokana tosin perusnappulaa herkullisempaa lohesta tehtyä "koiranmakkaraa" ja jauhelihaa. Lenkit vain tarpeillakäyntejä.

Pe 13.4. Kävi aamupissalla ja kieltäytyi aamulla syömästä. Ulkona seisoi vain ja hengitti raskaasti. Kompuroi vessassa astuttuaan vesikuppiin. Tämän jälkeen seisoi selkä hieman köyryssä ja tärisi. Limakalvot vaaleat. Mentiin klo12 lääkäriin ja otettiin verinäytte, rtg-kuvattiin ja ultrattiin. Rtg-kuvissa vatsasta ei saanut oikein selkoa onko se suolen mutkaa vai jotain muuta. Samassa kuvassa näkyi spondyloosimuutoksia pitkin selkärankaa. Kuvattiin lonkatkin, vaikka koin sen turhaksi, paskathan ne on enkä olisi kokenut tarpeelliseksi nähdä kuinka paskat. Oikea ihan muodoton, vasen hyvä, vain pieni nivelrikko. Ultrassa pernassa näkyi muutoksia ja hieman nestettä. Päättiin, että avataan ja katsotaan onko kasvain levinnyt muihin elimiin ja leikataan perna, jos näin ei ole. Pieni verenkuva näytti, että punasoluarvot ovat viitearvoja alemmat, mutta eivät vielä romahtaneet. Iso verenkuva ei ehtinyt valmistua, josta oltaisiin saatu viitettä toimivatko muut sisäelimet miten. Alma jäi leikkaukseen ja tunnin kulutta klinikalta soitettiin, että perna on poistettu ja silmämääräisesti ei näkynyt pesäkkeitä muissa sisäelimissä. Kun iso verenkuva on valmistunut, voitiin siitä todeta arvojen olevan normaalit. Leikkauksessa vatsaontelosta poistettiin 1200ml nestettä. Alma tuotiin heräämään ja siltä otettiin illan aikana kaksi kontrolliverinäytettä. Veriarvot olivat leikkauksen jälkeen romahtaneet (HGB 6,0g/dl, ennen leikkausta 9,0 ja viite 12,00-18,00;  HCT 18,38%, ennen 30% ja viite 37,00-55,00). Parin tunnin kuluttua arvot olivat hieman paremmat, eivät kuitenkaan vielä edes leikkausta edeltävissä luvuissa (HGB 7,0g/dl; HCT 22,07%), mutta verihiutaleiden määrä oli edelleen hyvin alhainen ja laskenut edellisen näytteen arvoista (1. kontrolli PLT 9, 2. kontrolli PLT 6, viite 200-500). Alma oli saanut herätessään nestettä suoneen, joten oli mahdollista, että saattaa niillä eväillä ponnistaa nousuun, mutta lauantaina olisi pitänyt ottaa kontrolli ja tehdä verensiirto tarvittaessa. Koska viikonlopulle verensiirron tekemistä ei saatu järjestettyä, tehtiin Almalle verensiirto perjantai-iltana. Oodi luovutti 250ml verta, joka siirrettiin Almalle. Lähdetään kotiin klo 23. Alma kakkasi kotiin tultua. Ei pissaa.

La 14.4. Heräsin yöllä klo2 ja huomasin lattialla verensekaista nestettä. Myöhemmin tarkempi tutkiminen osoitti, että suurinosa siitä nesteestä oli virtsaa, kun Alma oli pissannut alleen. Alman haavalappu tuntui märälle, joten soitin päivystävälle, että haluan tulla näyttämään. Alma on pirteä ja liikkuu reippaasti. Päivystävä puoskari ei saa järkevän kuuloisia lauseita ulos suustaan ja kritisoi vain, että tämän ikäistä koiraa on alettu leikkaamaan. Tunki suunnattomalla neulalla NaCl-liuosta selkänahan alle ruiskulla ja koira vinkui kivusta. En antanut laittaa kahta ruiskullista enempää, koska minusta se oli koiran kiusaamista. Jos haavan tihkuttaminen olisi normaalia, ei ole tarvetta kiusata koiraa. Kotona Alma syö verilettuja 4kpl. Olisi syönyt enemmänkin, jos olisin antanut. Loppuyön nukuin katkonaisesti vaikka koiralla näytti olevan asiat hyvin. Aamusta Alma heilutti häntää seisten ja kävi ulkona pissillä ja myöhemmin aamupäivällä myös kakalla. Söi hyvin ja annoin varmaan liikaakin ruokaa, verilettuja, maksamakkaraa ja nutrisal-geeliä. Aloitettiin ohjeen mukainen antibiootti suun kautta ja sai iltapäivästä myös yhden Rimadyl-tabletin. Vaihdettiin yöllä laitettu haavalappu uuteen, koska lappu pääsi kastumaan ulkona (rapaa/vettä roiskui jaloista lapulle). Haava tihkutti vain vähän. Alma söi koko päivän hyvin. Illalla oli nälkä kunnolla ja laitoin Alman portin taakse makuuhuoneeseen, ettei olisi koko ajan ravannut keittiössä kerjäämässä.

Su 15.4. Alma nukkui yön levollisesti. Aamulla oli kova nälkä ja sai hyvinturvotettua nappulaa pienen annoksen höystettynä veriletuilla, maksapasteijalla ja lohiöljyllä. Kävi pissalla ja kakalla heti aamusta. Haava oli tihkuttanut hieman enemmän, kun päivällä haavalappun alaosaan koskiessa sormenpäät tulivat punaiseksi. Yläosasta kuitenkin kuiva. Vaidettiin uusi lappu klo19 aikoihin. Alma sai särkylääkkeen klo18 aikoihin. Sen jälkeen läähätteli hieman (nukkui lämpimällä patjalla, kuuma?), mutta saattoi myös olla pissahätä, koska lopetti käytyään pissalla ja klo 20 nukkui rauhallisesti. Limakalvot näyttävät ihan kohtalaisen hyvälle, minun mielestä. Olen tässä vaiheessa kyllä jo ihan sokea värille tuijoteltuani koko viikonlopun koiraa hysteerisenä. Huomenna kontrolliverinäytteeseen.

Ma 16.4. Kontrollinäytteissä näytti hyvälle. PLT oli noussut niin huimasti, että lääkäriäkin ihmetytti. Edellisessä mittauksessa verihiutaleiden arvo oli 6 ja nyt 437! Kirkkaasti siis viitearvoissa. Punasoluarvot olivat vielä alhaiset, joten Alman niin inhoamaan verilettu/maksamakkara/maksalaatikko-kuuri jatkuu. Positiivista kuitenkin, että myös nämä arvot olivat nousseet perjantain viimeisistä lukemista. Verinäytettä otettaessa Almalla lipsui käpälät liukkaalla lattialla ja joutui jännitämään lihaksia pysyäkseen istuvassa asennossa. Tästä noustessa lattialla oli kirkasta, punertavaa nestettä. Ehkä noin 100ml enintään. Tätä sitten alettiin tutkimaan mitä neste oli ja mistä tuli. Lopputulokseena päädyttiin, että tuli haavasta, on kudosnestettä/koteloituneita nesteitä, ei vatsaontelosta kuitenkaan. Jatkossa seurataan, tihkuttamisen pitäisi loppua.

Ti 17.4. Haava ei vuotanut läheskään niin paljon kuin eilen, haavalappu lähes kuiva, mutta valitettavasti vihertävää räkää. Haavan reunat turvonneet. Eilen haavaan toki joutui ultrageeliä tutkimuksien yhteydessä sekä sitä käsiteltiin ultran aikana. Ärtynyt tästä?

Ke 18.4. Haava kuiva, ei mätää ainakaan niin paljon kuin eilen. Mutta iho oli turvonnut. Soitin lääkärille ja päätettiin vaihtaa antibiootit. Synulox pois ja tilalle kahta uutta antibioottia. Haavaa alettiin huuhtelemaan eikä enää peitetä. Vastoinkäymiset alkaisi jo riitämään :( Jotain positiivista: verottaja muisti minua iiiiisolla palautuksella.

To 19.4. Yöllä ja aamulla haavasta purskahti runsaasti nesteitä, kun Alma vaihtoi asentoa. Aluksi vuoto oli ihan kirkasta ja lopuksi vähän punaisempaa. Vuoto väheni iltaa kohden. Turvotus laski eikä koiralla ollut lämpöä. 


La 21.4. Edellinen yö oli ensimmäinen kuiva yö. Makuupaikalta ei siis löytynyt märkää länttiä. Päivällä pedille oli vuotanut n. 20 cm halkaisisijaltaan oleva kirkas läntti.

Su 22.4. Jälleen kuiva yö. Päivälläkään haava ei tihkuttanut ja haava alkoi näyttämään kuivemmalle. Alma olisi halunnut leikkiä taas, mutta ei edelleenkään uskalleta antaa sen kurittaa pehmolelujaan.

Ma 23.4. Edelleen yö kuiva. Käytiin kontrollikäynnillä Akuutissa. Haava näyttää kuivalle, mutta on auki ala-osasta. Ala-osassa myös edelleen turvotusta. Uusi antibioottikuuri puolessavälissä ja päätettiin jatkaa sitä vielä viidellä päivällä. Nyt siis jäljellä 10 päivää kuuria. Jos turvotus ei mene ohi kuurin aikana, jatketaan vielä lisää. Ei kuitenkaan näyttänyt, että olisi ollut tarvetta laajentaa kirjoa ja lisätä lääkkeitä.

Ke 25.4. Kuiva edelleen. Turvotus ehkä vähän laskenut. Eilen meinasi olla illalla meno jo ihan mahdotonta, kun kopasta kaivettiin uusia leluja sitä mukaa kun edellisiä nostettiin pois (miksi koppa on vielä esillä? No koska ei sitä yleensä ole kiinnostanut kuin pari suosikkilelua ja niiden puutteessa jättää leikkimättä). Piilotettiin sitten makupalojan pitkin olohuonetta, että saataisiin maltillisesti purettua ylimääräistä energiaa.

Huonosti kuuluu

Voidaan varmaan sanoa, että Alma on kuuro. Ehkä se jotain hyvin pientä kuulee, mutta minusta muutaman kuukauden aikana kuulo on mennyt merkittävästi huonommaksi siitä huonosta mitä se oli syksyllä. Se ei kuule, jos ruokanappula tippuu sen selan taakse eikä se havahdu, kun joku tulee kotiin. Tänään jätin Alman yksin kotia, mutta palasin hetken kuluttua sitä hakemaan. Alma oli mennyt maaten, selkä ovea kohti ja se havahtui minun tulemiseen vasta kun menin sen eteen. Toisen kerran illalla kiinnitin huomiota sen kuulottomuuteen, kun Alma nukkui keskellä eteistä ja kävelin sen yli keittiöön ja keittiöstä useamman kerran aloitellessani ruuanlaittoa. Alma nukkui sikeää unta eikä havahtunut edes rapinoihin keittiössä. Olen huomannut, että Alma nukkuu monesti sellaisissa paikoissa, jossa on mahdollista tarvittaessa nähdä mahdollisimman moneen suuntaan asuntoa tai sen ohi joutuu kävelemään. Näin se ilmeisesti pyrkii itse kompensoimaan kuulon menetystä.

Surullista, mutta olettaisin kuulon menettämisen olevan huomattavasti armollisempaa kuin sokeutumisen. Alma nyt ei ole ikinä välittänyt minun jutuista, joten nyt ei tarvitse enää teeskennellä, ettei kuulisi.

Takaisin maisemissa

Alma lomaili viikon verran Inarissa, ohessa jotain tunnelmapaloja.

 

Kaikki kuvat J&M Mikkonen.

Alma ontuu

Unni 7-vee ei ihan aina muista kuinka hihnassa pitäisi käyttäytyä ja pääsi eilen aamulenkin (pelkästään Alma ja jalkahaavaa paranteleva Unni mukana) päätteeksi taklaamaan aamuhepulissaan vapaana juosseen Alman. Pikkuisen töytäisi, koska eihän nyt hihnassa kuitenkaan kovin holtittomasti päässyt käyttäytymään ilman, että olisin siihen voinyt puuttua. Töytäisy oli ilmeisesti kuitenkin sen verran sopivaan paikkaan osunut, että iltapäivällä, kun lähdettiin uudelleen ulos, ontui Alma selvästi. Myöhemmin taitavamman ihmisen taivuteltua jalkaa, osoittautui kipu olevan vasemmassa kyynärpäässä :( Alma sai illalla särkylääkettä ja tänä aamuna ontuminen on ollut vähäisempää. Levossa siis nyt toistaiseksi. Toivottavasti menisi sillä ohi eikä olisi vakavampaa!

Nuorennusleikkaus

Alma näytti niiiiin vanhalle pitkine karvoineen eikä se jaksanut häntäänsäkään heiluttaa saatika kantaa selän jatkeena, kun karvoja oli ihan liikaa. Aamulenkin jälkeen tartuin saksiin ja Alma nuoreni silmissä sitä mukaa kun karvaa karisi terassille. Hännästä, vatsan alta, etujaloista ja kaulasta lähti karvaa yhden koiran verran. Oli se sievä koira. Kunnes käytiin metsälenkillä ja sade pääsi kastelemaan. Ja koira uimaan suolampeen. Nyt lyhyeen karvaan leikattu häntä muistuttaa likaista pulloharjaa... Mutta nyt se ainakin heiluu!

Alma 12 vuotta ♥

Jälleen yksi rajapyykki saavutettu! Onnea Alma ja sisarukset! Alma juhlisti syntymäpäiväänsä ulkoilemalla oikein kunnolla almamaisen rauhallisesti. Kevään lämpimin päivä hellikin veteraania oikein kunnolla. Kun päivästä oli ensin nautittu omalla pihalla, käytiin vielä Koitelissa makkaraa paistamassa ja illalla nautittiin perinteinen kakku siivotulla takapihalla. Koska Silvan kakkuun oli kaikki 12 "kynttilää" saatu mahdutettua, eihän me voitu huonommaksi jäädä!

Päivänsankarin linjoista huolehtivat "pikkusiskot" olivat tarkkana, että kakusta leikataan myös heille palat.

Jotta olo olisi kuin oikeiden juhlien jäljiltä (maha tiukkana kaikesta syömisestä), iltaruuaksi tarjoiltiin lahjaluu. Vissiin kuitenkin ikä on jo sen verran viisaaksi tehnyt Almankin, että luu jäi melko koskemattomana odottamaan edellisten aterioiden vajumista.

Virallisempikin poseerauskuva otettiin vielä muistoksi.

Alma 12 vuotta

"Aina mua kiusataan"

Vaivoja kerrakseen

Koskaan ei meillä ole korvatulehduksista ollut vaivaa. Kunnes nyt ihan kaksi kerroin. Sekä Alma että Oodi saivat rohdot ja tropit korvavaivoihin. Nyt vain sormet ristissä, että menisi vaivat noilla ohi! 

Joka tapauksessahan yleensä eläinlääkärireissulla käy niin, että yksi käynti ei jää ainoaksi. Oodin korvakontrollin lisäksi ohjelmistossa on ottaa asiaksi hoitaa Alman ikenen liikakasvu. Alustavassa keskustelussa tuli esille, että ikenen ylimääräinen kasvu ei viittaisi enää pelkkään liikakasvuun vaan selkeästi ienkasvaimeen. Tuollaisen poistaminen täysin vaatiin ison toimenpiteen, jossa poistettaisiin myös hammas, jonka ympärille ien on kasvanut. Toinen vaihtoehto on hoitaa pelkkää vaivaa ja olla lähtemättä isoihin leikkaustoimenpiteisiin. Tällöin ylimääräistä poistettaisiin sähköllä sen verran, ettei kasvusto paina tai käännä hampaita. Almalla ongelma ei ole vielä niin paha, että ienkasvaimesta olisi mekaanista haittaa suussa, mutta koska ikää on kuitenkin lähemmäs 12 vuotta, on asiaa aiheellista nyt pohtia. Leikkauksen kannalta koira kun ei ainakaan paremman ikäiseksi tulee enää muuttumaan. Tällä hetkellä lääkäri ei kuitenkaan pitänyt Alman rauhoittamista leikkausta varten mitenkään mahdottomana, sillä sen sydän on vahva ja koira on hyvässä kunnossa. Mutta hoidetaan nyt korvavaivat ensin alta pois ja keskitytään sitten suun hoitoon.

Pentutapaaminen

On ne pentuja vielä 11 vuoden ja 4 kk iässä. On ne aina Tanjan ja Teddyn pentuja.

Käytiin Alman kanssa luksusreissu kahden kesken ilman mustuaisia kasvattajan tykönä ja samalla tavattiin Alman sisaruksia. Alman seitsemästä sisaruksesta kuusi on tiedettävästi elossa ja hyvin voivia, terveitä ja vaivattomia. Yhtä siskoa ei ole tavoitettu. Alman lisäksi paikalla oli kaksi siskoa ja yksi veli. Ihania symppiksia kaikki! Alma oli porukan rauhallisin ja pienin.

Manu the Man, voiko symppiksempää ilmettä olla!
Tälläinen ilme minusta kultaisella kuuluu olla.

Eniten näistä neljästä emänsä näköinen.

 Shandy ja Alma

Diina, oli silloin 4 viikkoisena meidän kakkosvalinta, 

kun kasvattaja ei vielä osannut sanoa minkä jättää itselle, joten varalta valittiin kaksi.

Kakunsyöntikisa, tässä veteraanitkin voi mittailla voimiaan. 

Alma taisi olla ainoa, jolle kelpasi kakun päällä olleet hedelmätkin.

Alman onnen päivät

Nyt ne koitti: Alman onnen päivät! Saa syödä ruokaa!

Alma nimittäin joutui lihotuskuurille. Kyllä, luitte aivan oikein. Meidän 11-vuotias, steriloitu narttu joutuu (pääsee, on Alman mielestä oikea sana) lihotuskuurille. Tein virheen ja syötin Unnin ja Oodin ruokaa reilun kuukauden verran Almalle. Kuin "karppaus" konsanaan tuo ekstraenergia- ja energiaruoka saivat Alman kilot karisemaan ja nyt se on turhan hoikassa kunnossa. Minusta kun vanha koira saa olla hieman pyöreämmässä kunnossa kuin nuori, koska menee muuten nopeasti huonoon kuntoon, jos tulee jotain terveyshäikkää (ripulia, oksentelua), kun kropassa ei ole mitään mistä ottaa. Vanhemmiten tuo toipuminen on muutenkin hitaampaa. Tällä hetkellä Alma on laihempi kuin flatit, eli se on laihempi mitä se saisi olla, vaikka ikää olisi vähemmän. Oma ohjenuora kylkiluiden tuntumiseen on, että niiden pitää tuntua kuten normaalipainoisen ihmisen kämmenluut, joten siihen on Almalla vielä jokunen kilo matkaa. Alma vaihtaa nyt normaalienergiseen ruokaan ja saa ravintolisänä lohipuuroa.

Punaista nahkaan ja nauhaan

Erkkarireissu Joensuuhun onnistui tason mukaisesti ja ilman yllätyksiä kumpaankaan suuntaan: Almalle vaaleanpunaista, flateille peruspunaista ja itselle nahkaan punaista. Onneksi tuo oma punainen on jo tasoittunut, mutta jälkelle jäikin sitten ikävemmät rajat kolmen viikon aikana tasoiteltavaksi.

Oodi aloitti aamun käyttäytymällä melko vallattomasti näyttelypaikalla. Esiintyminen kuitenkin sujui aivan mukiinmenevästi ja lopputulos ihan juuri niin hyvä kuin karvattomalta koiralta voi odottaa. Itse arvostelu on juuri niin Oodi kuin olla voi plussineen ja miinuksineen. Ei ole oma koirasilmä tehnyt tepposia ;) Turkittomuudella ei niitä Oodin virheitä ainakaan peitelty, joten tuomari löysi juuri ne virheet mitkä omaankin silmään eniten pistää:

"Well balanced bitch. Head of good lenght. Good neck. Good front and rear angulations. Iwould prefer more lenght in her ribgage. Good bone. Good high feet. I would prefer little refinement all through. Moved soundly, a little loose in front at the moment. " JUN EH

Unnin ja Alman kehät meni päällekäin. Toisin kuin joillain muilla, minulla ei ole pokkaa pyytää kehää odottamaan, että ehtisin itse esittämään omat koirani, joten onneksi Unnin oli mahdollista pyörähtää kehässä kasvattajansa kanssa. Tosin siinä odotellessani Alman vuoroa ja flattikehälle päin tihrustellessa totesin, että hyvä vain, ettei itse ehtinyt sen kanssa kehään. Unni on nimittäin ainoa koira, jonka kehässä käyntiä jännitän. Näin kentän toiselle reunalle vain juoksemisen, mutta ilmeisesti Unni oli esiintynyt ihan unnimaisesti, koska arvostelukin oli ihan unnimainen.

"6 years old, this bitch doesn't show her age. She has good feminine head and good reach of neck. She's well angulated front and rear. I would prefer her longer cast(?). She moved quite well. Her bit is not correct." KÄY EH

Täytyy vain sanoa, että onneksi 6-vuotiaasta ei näy ikä ;) Olisin huolestunut, jos näkyisi.

Jotain pinkkiä kuitenkin myös flattirintamalla, kun pyörähdettiin veteraaniluokassa debytoimassa Silvan (11v) kanssa. Silvan kanssa onnistuttiin juoksemaan niin kovaa, että voitettiin viidestä veteraaninartusta kaksi. Pari kierrosta enemmän niin oltaisko juostu lopuistakin ohi ;)

[caption id="attachment_231" align="aligncenter" width="480" caption="Kehässä Silvan kanssa (kuva Päivi S.)"][/caption]

Alma jatkoi myös totutulla linjalla. Hyvin se jaksoi kuumassa kelissä, vaikka juokseminen tympäisikin. Almalla on turkki kaikenlisäksi ihan irti, joten voin vain kuvitella kuinka kuuma on sellainen turkki, missä on irtokarvoja joukossa.

“It was hard to believe that this lovely bitch was eleven. When she was free standing and wagging her tail she looked an absolute picture. Her profile is balanced. Her construction exellent. And it was only on true move that her age was showing. The dog to be proud of.” VET ERI2

Tuomari ihasteli moneen otteeseen yksilöarvostelun aikaan. Kaikki muut veteraaninartut olivat 8-vuotiaita ja tuomari oli todellakin hämmästynyt kuullessaan Alman iän. Hampaatkin piti katsoa kahteen kertaan saatesanoin, että tämän ikäisillä hampaat on yleensä huonossa kunnossa, mutta Alman hampaat ovat erinomaiset. Eri-ruusuketta antaessaan tuomari vielä kehui kuinka valloittava koira on, aivan kuin se juttelisi minulle ja kuinka saan olla ylpeä siitä. Sijoitusruusuketta antaessaan tuomari sanoi "she deserves every bit of this".  Niinhän se tekee :) Katsotaan nyt oliko tämä Alman viimeinen näyttely. Muualle en ole sitä ilmoittanut, mutta viileämmillä keleillä Alma voisi kehissä vielä pyörähtää.

Alma pääsi myös jo toisen kerran elämässään osalistumaan flattierkkariin ;) Lapsi ja koira -kisaan nimittäin. Hieman vetelästä esitettävästä huolimatta nuori händleri ei saanut loppuelämän traumoja koiranäyttelyistä.

[caption id="attachment_224" align="aligncenter" width="480" caption="Alma lapsi ja koira -kisassa"][/caption]

Mukava reissu kaikenkaikkiaan, vaikka "vähän" lämmin olikin. Kuopion kautta Joensuuhun ajettiin ja Kuopioon näyttelyn jälkeen vielä jäätiinkin. Ja Kuopiossahan on aina mukavaa :) Nyt kuitenkin taas kotona huokaisemassa ja Unnilla ainakin taisi olla ikävä Siiriä (joka oli sillä välin meinannut alkaa käärmeenlumoojaksi meidän takapihalla... Ei kiva...) - tai ainakin sen kakkaa ;)

Erinomaisen hyvä päivä

Kannatti ajaa Muhokselle ryhmänäyttelyyn, vaikka Oodin hajotettua jalkaansa ja Alman viimeisen EH:n jälkeen tuntui, että olkoot koko näyttely. Koska Oodin jalka kestää ihan hyvin kevyttä käyttöä, eikä sitä ole tarvinnut haavan takia lääkitä, päätin lähteä. Aamulla kyllä heräsin neljän aikaan nähtyäni unta, kuinka tuomari antoi Oodille EVA:n ontumisen takia ja sen jälkeen hereillä vierähtikin hetki pohtien, entä jos kehät on sorapohjalla. Meinasin jo soittaa muhoslaisille millä alustalla kehät on :D Jos Oodista ei kehään olisi ollut, ei Almakaan olisi lähtenyt. Aamulla näyttelypaikalla kävin ensin ilmoittamassa Alman ja jätin Oodin ilmoittamisen myöhempään, jos se vaikka alkaakin ontumaan.

Alman onneksi aamu oli viileä ja lähestulkoon vilusta sai palella. Alma olikin erittäin pirteänä kehässä ja laukkaili innoissaan omalla vuorollaan. Tuomari tykkäs ERIn verran ja loppujen lopuksi vielä ROP-veteraanisijoitukseen asti. Kyllähän se kehuikin koiran kuntoa jo yksilöarvostelussa, kuinka saan olla ylpeä veteraanin kunnosta. Myös kehäsihteerit olivat Almaan aivan rakastuneita, taas ;) Mutta onhan se Manninen sellainen symppis :)

[caption id="attachment_184" align="aligncenter" width="480" caption="Alma ROP-veteraani (kuva © Maisa R.)"][/caption]

"Ikäisekseen erittäin hyvin liikkuva. Erinomaiset mittasuhteet omaava. Sopivan kokoinen. Omistaja voi olla erittäin ylpeä veteraaninsa kunnosta. Iästä huolimatta se on säilyttänyt kauniin ylä- ja selkälinjansa. Sillä on niin kauniit takakulmaukset, että moni nuoremman koiran omistaja voisi ottaa mallia. Upeasti esiintyvä."

Oodin kanssa sitä ilmoittautumista sitten jahkattiin kultaisten kehän jälkeen. Tiinan kanssa katsottiin, että kyllä se sitä keventää, no ei se sittenkään sitä kevennä. Olihan se sitten ilmoitettava läsnäolevaksi, vaikka meidänkin tuomarin kehässä alkoi sinisten ja keltaisten nauhojen lisäksi myös ruskeat ja harmaat nauhat vilkkumaan. Huhhuh, vähän jännitti kyllä Oodin osa... Kakarakoira esiintyi kuitenkin oikein mallikkaasti häntä heiluen ja sai erinomaisen :) Ei jäänyt Unni-isosiskon näyttelydebyyttiä huonommaksi, kun ainoana juniorinarttuna tulos oli JUN ERI1. PN-luokassa vaaleat silmät tiputtivat Oodin kolmanneksi, kun liikkeitten jälkeen oltiin vielä toisena. No ei sen puoleen, sert meni joka tapauksessa Tiinan ihanalle Pikku-Miinalle. Olemme vara-serttiin erittäin tyytyväisiä meidän kenttäkoiralle ;)

[caption id="" align="aligncenter" width="480" caption="Oodi PN-3"][/caption]

"Ikäisekseen erittäin hyvin liikkuva, kaunislinjainen. Hyvät mittasuhteet. Kaunis kaula ja ylälinja. Erittäin hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Ikäisekseen hyvä runko. Kaunis pää. Hieman vaaleat silmät."

Molemmilla roduilla tuomarin Jouko Leiviskä.

Opiskelukaverit

Ah mikä autuus, viimeinenkin tentti ohi! Sen verran tuli kirjoitettua, että en usko läpimenemisen olevan ongelma. Nyt on sitten todistusta odotellessa aikaa koirille. Ja luultavasti jatkossakin ihan ruhtinaallisesti, kun tuo biologien huono työtilanne on vähän turhankin hyvin tiedossa.

Viimeinen rutistus oli aika raju, kun ensin väänsin gradua 12-13 tuntisia päiviä, jonka jälkeen viimeisen vajaan viikon aikana luin lopputenttiin vastaavia tuntimääriä päivässä. Nyt se on ohi. Alkoihan tuo oma kestävyys olla jo niillä rajoilla, kun ei edes kunnolla lenkille ehtinyt. Toivottavasti kaverit ovat ymmärtäneet hajamielisyyden, asioiden unohtelun ja sen, ettei asioita ole yksinkertaisesti vain ehtinyt tekemään.

Karvaiset opiskelukaverit kantoivat oman kortensa kekoon opiskelu-urakkaan. Oliko se sitten helpottava vai vaikeuttava tekijä... Näiden karvaisten study buddyjenkin kestävyys alkoi jo olla koetuksella ja jokaisella oli omanlaisensa tapansa asia tuoda esille. Alma ilmaisi tyytymättömyytynsä vaipumalla syvään depressioon tylsyydestä. Oodi keksi lukuisia tapoja hauskuutta itseään leluilla tai mielikuvituskavereilla. Unnin läheisyyden kaipuu kohosi huippuunsa ja oli ihan pakko olla koko ajan kannoilla. Se seurasi kahden sentin päästä jokaista pientäkin liikettä optimistisesti odottaen, että kohta se varmasti lähtee ulos. Ja Siiri, jos mahdollista laajensi äänirepertuaariaan entistä enemmän, paukutti ja rappasi kaapinovia, sisäovia, ikkunoita toiveissaan päästä edes narunnokkaan pihalle. Tai sieltä pois. Tai ruokaa. Tai parempaa ruokaa. Kamera oli monesti siinä käden ulottuvilla, joten näitä study buddyja tuli ikuistettua opiskelun ohessa

[caption id="attachment_140" align="aligncenter" width="480" caption="On niin kova masennus, ettei edes näyttelyyn (makkaran syöntiin) lähtö innosta!"][/caption]

[caption id="attachment_141" align="aligncenter" width="480" caption="Ensiapua läheisyydenkaipuuseen"][/caption]

[caption id="attachment_148" align="aligncenter" width="480" caption="Omaa hauskaa ja Almaa masentaa"][/caption]

[caption id="attachment_150" align="aligncenter" width="320" caption="Optimisti odottaa, vaikka sitten klo 23 yöllä."][/caption]

[caption id="attachment_151" align="aligncenter" width="480" caption="Oikealla puolella toinen valmiina myös hommiin pienestäkin vinkistä."][/caption]

[caption id="attachment_149" align="aligncenter" width="320" caption="Ahkeraa lukemista..."][/caption]

[caption id="attachment_145" align="aligncenter" width="480" caption="Ihan vaan tälläinen pieni kiltti kissa..."][/caption]

[caption id="attachment_144" align="aligncenter" width="320" caption="... joka haluaa RUOKAAAA!"][/caption]

[caption id="attachment_146" align="aligncenter" width="480" caption="Ruokaa ja sisälle, joko meni perille?"][/caption]

[caption id="attachment_142" align="aligncenter" width="320" caption="Kahden kerroksen väkeä nauttimassa ulkoilmasta"][/caption]

Uimakausi avattu virallisestikin

Ja kunnolla! Tytöt on puljanneet jo neljättä päivää putkeen... Oodista kehittyi heti ensimmäisen kerran jälkeen reipas uimari, jolla on hyvä tekniikka. Nyt saa Unnikin tuntea nahoissaan miltä tuntuu, kun juniori ryöstää lelut suusta uimareissulla. Oodi on näinkin vähäisen harjoittelun jälkeen koiristani nopein uimari ja sillä on paras tekniikka. Unnikin ui hyvin, mutta kun sillä on kiire, sen uimisesta kuuluu pieni ääni. Oodi ui aivan hiljaa ja etenee nopeammin. Nyt kun näin kehun, varmasti ensimmäisissä yhteistreeneissä nähdään mahtavaa pystykroolausta...

Unni ei malttaisi rannalla pysyä nahoissaan vaan pienestäkin vinkistä on säntäämässä uimaan ja nopeastihan tuo uimaintoilu tarttui Oodiinkin. Tänään hauskuutin itseäni ottamalla tytöt vierelle, jonka jälkeen "Än-Yy-Tee-Uimaan!" ja likat painoi tassut sutien järveen rintarinnan uimaan :D

Alma keskittyy rantojen perkkaukseen, sillä talven jäljiltähän niitä kaikkia vähemmän mukaviakin aarteita vesirajasta löytyy... Se käy yleensä pienen, parin vedon uimalenkin, jonka jälkeen keskittyy kahlaamiseen. Tai rannalta raatojen kaiveluun.

Lisäsin Viisaasti Vesillä -kuvia galleraan 2010-kansion alle.

Tilastoja

Ilmoiteltuani Almaa taas näyttelyihin tuli vilkaistua tietokannasta Alman näyttelytilastoa.

• Takana nyt yhteensä 26 virallista näyttelyä


• 13 veteraaniluokassa


• 11 kertaa erinomainen, kaksi pn-sijoitusta


• 14 kertaa erittäin hyvä


• yksi hyvä


• Keskiarvo siis edelleen erittäin hyvä ;)


• Näyttelykäyntejä maksimissaan 5/vuosi: 2001, 2007 ja 2009


• 2006 ei kertaakaan kehään


• vain yksi näyttelykäynti/vuosi: 2002, 2005 ja 2008


• tyypillinen sijoitus 2. tai 3. (molempia 9kpl)


• kaksi luokkavoittoa

Tälle vuodelle näyttelysuunnitelmia on tehty niin, että tuo 5 kertaa tulee tänäkin vuonna täyteen, mikäli kunto riittää. Koska kyseessä on luultavasti viimeinen näyttelyvuosi, olisiko se oman ennätyksen rikkomisen paikka? Alma kuitenkin tykkää noista näyttelyreissuista, joten pistetään kuudes näyttely mietintään. Mahdollisuudet olisi sitten myös tuon laatuarvostelukeskiarvon heilauttamisesta, jos Alma pysyy hyvässä kunnossa.

Miten jotkut jaksaa käydä vuodessa kymmeniä näyttelyitä, kun minusta tuo viisi on jo paljon ja nyt kuudennen keksiminen tälle vuodelle saa tuntemaan itsensä jo ihan näyttelyharrastajaksi :D

Kannus ja Kuopio

Lyhyen läntä hiihtoloma aloitettiin ajamalla Kannukseen flattien koulutusviikonloppuun. Koulutin agia perjantai-illan ja lauantaipäivän flattiharrastajille. Pienehkö tila pakotti muuttamaan treenejä suunnittelemiani treenejä vielä paikanpäällä, mutta toivottavasti tehdyissä jutuissa oli jotain jujuakin. Flatteja oli kiva treenata, kun kaikki ohjaajat oli motivoituneita, mutta kuitenkin pääpaino oli varmasti jokaisella tehdä koiran kanssa mukavia juttuja. Vaikkei namipalkassa mitään pahaa olekaan ja itsekin sitä käytän ajoittain, niin oli vaan mukava treenata sellaisia koiria, joista jokainen palkkautui lelulla ja eikä tarvittu sitä erikseen alkaa kikkailemaan. Kivoja koiria kaikenkaikkiaan. Treenipaikan esteille hieman noottia huonoista rimanpidikkeistä ja putken painoista.

Omien koirien tarkoitus oli keskittyä löhöämään kentän reunalla, mutta pyörähdettiin pikaisesti lauantaina nometreeneissä Unnin ja Oodin kanssa ja molemmat pääsi myös ajoittain purkamaan paineita agiradalle ihan hömpötellen. Oodille nometreeneissä oli vielä ihan liikaa liikkuvia osia, kun sen kanssa varsinainen lajikoulutus on vielä ihan lapsen kengissä. Alma hoisi löhöämishommat kunnialla läpi muiden lipsuttua.

Lauantai-iltana ajeltiin Kuopioon ja sunnuntai menikin Tuusniemellä. Ihan niin nautinnollisista ulkoilukeleistä ei päästy nauttimaan mitä olin toivonut ja luistelumaratoonikin kutistui säälittäväksi pyörähdykseksi. Kuopiossa tuli nimittäin aika reippaasti lunta ja kova viima vei sitten viimeisimmätkin halut ulkoilla jäällä. Tiistaina käytiin ensin Alman kanssa kaupunkikävelyllä satamassa tarkistamassa luistelureittien kunto ja torilla munkkeja ostamassa. Aika hyvin se muisti vielä mistä kojusta niitä riisipiirakoita silloin joskus ilmaiseksi sai, kun oikein osasi katsoa. Nyt oli vain myyjä vaihtunut eikä katse enää tehonnut samalla tavalla.

Alman kanssa oltiin liikenteessä vielä loistokelin aikaan, mutta kun Unnin ja tibbe Ansan kanssa myöhemmin oltiin lähdössä luistelemaan, oli keli muuttunut taas täysin. Kun lunta tuli vaakasuoraan ja tuuli oli todella kylmä, suunniteltu 7,5km luistelulenkki typistyi kahteen kilometriin. Ensimmäiseen kilometrin aikana sai tehdä töitä oikein olan takaa, jotta pääsi eteenpäin, kun toinen kilometri hujahti nopeasti myötätuuleen luistellessa. Harmi, sillä Unnista jäällä oli kiva kaivella kaikki aarteet (edellisviikonloppuisen Ice-marathonin aikaiset huonosta nesteytyksestä seuranneet oksennukset? Räkärätit? Pilkkikalat?), mutta myös juosta lujaa, kun kerrankin ei tarvinnut koko ajan odotella.

Keskiviikkona käytiin kahlaamassa kuitenkin lenkki jäällä vaikka lunta oli puoleen reiteen asti. Almakin reipastui riehumaan hangessa, kun takki lämmitti mukavasti auringon lisäksi.

Lumihankikuntoilua jatkettiin vielä hetken ajan takapihalla, jossa Oodi nautiskeli puista kaikki koristeomenat, jotka olivat vielä hypäten kiinni otettavia... Olikohan ne vähän käyneitä?

Ruokailu aiheuttaa päänvaivaa

Olen törmännyt uuteen ongelmaan, sillä minulla on ahne koira. Alma ja Unni ovat molemmat vähintäänkin ollessaan nuoria koiria sylkeneet kuppiin, kun Oodi on ihan toista maata...

Vaikka Alman ahneus iän myötä sitten heräsikin, ei toisen kupille meno ole meillä koskaan ollut ongelma, sillä vaikka se mielellään aloitta ruokailun, on sekin melko hidas syömään (ja liian nöyrä menemään toisen kupille). Oodi ei ole hidas ja Oodi on ahne kuin pieni sika. Sillä kuluu nanosekuntti oman kuppinsa tyhjentämiseen, vaikka sen annos on suurin. Tämän jälkeen se syöksyy ensimmäisenä Alman luo, joka vielä pureskelee viimeisiä siitä kymmenen nappulan annoksestaan ja Almahan antaa Oodin röyhkeämpänä tulla kupille mitään vastaansanomatta. Tähän kun puutut, syöksyy Oodi eteenpäin seuraavalle kupille ja Unnin kupillahan sitä ruokaa onkin ryöstettäväksi asti. Unni syö elääkseen ja senkin se tekee hyvin vastenmielisesti. Varsinkin nyt valeraskauden ollessa pahimmillaan, se on omatoimisesti päättänyt jättää aamuruuan syömättä (jota sille kuitenkin tarjotaan kerran, koska sillä on taipumus tyhjänmahan oksenteluun). Pahoinvointia pidätellen Unni väistää mielissään, kun Oodi tarjoutuu syömään Unnin aterian. Koska Oodikaan ei määräänsä enempää ruokaa kuluta, on kai alettava eristämään se muista ruokailun ajaksi... Tai ainakin aamuruuan ajaksi, sillä illalla tilanne on helpompi, kun Unnikin suostuu syömään ruokansa.

Päätä jo!

Iltatreeninä tehtiin Unnille ristikkoa (tennispallot viety Unnin taakse sekä vasemmalle ja oikealle puolelle, josta tällä kertaa hiottiin taakselähetystä). Unnia painoi sivuilla olevat tennispallot ajoittain vähän liikaa, kun tuntui olevan sitä mieltä, että takaa on jo kaikki haettu ja olisi aika hakea vihdoin ja viimein myös sivuilla olevat, joten pari kertaa joutui kutsumaan koiraa takaisin ja hioa. Taakselähetystä ennen tuli myös kutsuttua koiraa ensin luokse, josta pysäytyksen kautta taakselähetys.

Alma ja Oodi istuivat kentän reunalla odotelemassa, Oodi kytkettynä ja Alma irrallaan. Jossain vaiheessa kiinnitin huomiota, että mitä se Alma oikein touhuaa. Jokaisella luoksetulo pillityksellä Alma nappasi edestään sen ainoan damin mikä meillä oli matkassa (oli kaivanut ensin sen sieltä pallopussista kai huomattuaan, että sinne se laitettiin Oodin treenien jälkeen) ja lähti tuomaan sitä minua kohti. Pysäyttäessäni Unnin pysähtyi Alma myös ja kun Unnia lähetettiin taakse, lähti viemään damia takaisin repulle. Jos Unnia piti pysäyttää tms. kun sivupallot painoi mielessä, Alma pysähtyi ja tiputti damin nostaakseen sen taas kohta kantaakseen sen jompaan kumpaan suuntaan seuraavan käskyn tullessa :D Jossain vaiheessa Unnin palauttaessa palloa, palautti Almakin daminsa minulle jalkoihin. Jos se osaisi puhua, olisi se hyvin närkästyneesti kehoittanut seuraavalla kerralla tekemään päätöksen eikä jahkata edestakaisin. Kauhea homma palauttaa yhtä damia, kun ensin pyydetään tuomaan, sitten pysäytetään ja käsketään takaisin, jonka jälkeen pyydetään uudelleen tuomaan!

Käsiteltävä hellävaraisesti