Unnille kuuluu

hyvää! Välillä pistää vauhdikas pääkoppa kroppaa hieman jumiin, mutta eläinlääkärissä ei olla käyty sitten viimeisen maksakontrollin (josta on taidettu silloin tännekin kirjata). Unni sai sillä kerralla luvan siirtyä normiruuan pariin syötyään loppuun viimeisen maksavaivaisten ruokasäkin. Nyt on syöty normiruokaa kuukauden verran eikä mitään oireita ole ollut. Kesän loppupuolella katsotaan vielä uudelleen maksa-arvot.

Pää vie edelleen kuin nuorella koiralla ja viimeksi juhannuksena Kiutakönkäällä joku veikkasi Unnia siksi nelivuotiaaksi. Valitettavasti kroppa ei ole enää nelivuotiaan koiran ja sen takia revittelevämpi urheilu vetee lihakset jumiin ja levon jälkeen koira könkkää hetken. Onneksi vertyy kuitenkin nopeasti takaisin nelijalkaiseksi ja kestää hyvin normaalia liikuntaa. Tasaisella rasituksella menee pitkät ja reippaatkin lenkit, joten ihan normaalia elämää me saadaan elää. 

Todellinen rimppakinttu toukokuun alussa Rimppakinttu Showssa

Jokaisesta päivästä nauttien mennään, sillä onhan näitä säikäytyksiä tälle vuodelle ollut. Tuossa kesän alussa oli koira yhtenä aamuna kolmijalkainen ja etujalka turvonnut kyynärästä asti. Kyllähän vuoden takaiset muistot siitä mitä jalkojen turpoaminen tarkoitti hyppäsivät mieleen. Onneksi turvotus laski seuraavaan päivään mennessä ja olettaisin syyn olevan meren rannassa jonkin terävän, esim. katkenneen kaislan pistäneen Unnia tassuun edellisenä iltana ja sen aiheuttaneen turvotuksen. Itsellenikin nimittäin onnistuin samalla reissulla hankkimaan jalkapohjaan pistohaavan noista kaisloista.

Ei Unnia ikäisekseen uskoisi. Minusta on niin mahtavaa, että yli yhdeksän vuotias koira on niin pirteä ja elinvoimaisen näköinen, että sitä tuntemattomat luulevat nelivuotiaaksi. Yksi syy miksi flatti on niiiin minun rotu.

Ei tule ikä yksin

Unni on saanut viettää hyvin tervettä elämää ja eläinlääkärillä on käyty rokotuksilla, jokusta vauhdista ja vaariallisista tilanteista seurannutta osumaa näyttämässä ja kerran sukkaepisodin jälkeen. Nytkin aluksi epäilin ruokahaluttomuuteen syynä olevan sukan, mutta kun kiinnitin huomiota lumensyöntiin ulkona, säikähdin kohtutulehduksen mahdollisuutta ja kiikutin Unnin Akuuttiin vastaanotolle. Ikävänä, odottamattomana yllätyksenä verikoe paljasti, että Unnin maksa-arvot olivat heittäneet häränpyllyä. Alat ja afos huitelivat hyvin korkealla viitearvojen yläpuolella. Syytä ei oikein keksitty ja kotiin lähdettiin ab-kuurin ja erikoisruokavalion kanssa. Muuten veriarvot olivat oikein esimerkilliset, joten hieman tässä nyt sitten on ihmetelty mikä on saanut maksa-arvot rajuun nousuun. 

Unni on lähtenyt toipumaan hyvin. Se on reipastunut normaaliksi ja syö hyvin. Paitsi inhoaa samylin-lisäravinnetta. Olemme menossa ensi viikolla ultrakontrolliin ja samalla varmaan tarkistetaan myös veriarvoja. Toivottavasti tilanne ei olisi muuttunut huonommaksi muidenkaan arvojen kohdalta ja hoito olisi tehonnut myös huiteleviin maksa-arvoihin.

Unni pari päivää ennen ruokahaluttomuuden alkamista

Vahvistettu

Kauanhan siinä kestikin, mutta nyt sitä ei enää meiltä pois viedä! Unnin valionarvo on löyty kirjoihin ja kansiin Kennelliitossakin, joten tästä eteenpäin Hänen Korkeutensa on virallisestikin FI AVA Emkristina's Bark At The Moon.

Epäonnea kerrakseen

Varsin epäonnekas näyttää tämä heinäkuu olleen. Tosin viimeisimpään tapahtumaan on kyllä omistajakin syyllinen. Nyt on kuitenkin Unnilla vasemman silmän alaluomessa n. 0,5cm vekki, joka tottakai ehti näissä hellekeleissä tulehtua ennen kuin sitä päästiin tikkauttamaan. Oltiin Hailuodossa tämän tapaturman sattuessa eikä illalla enää lauttoja kulkenut mantereelle, että samana iltana olisi haava päästy hoidattamaan. Lauantaina päivystävä totesi, että haavassa olevan turvotuksen takia sitä ei kannata tikata, koska luultavasti lanka leikkautuisi vain läpi. Nyt menee sitten lääkitystä, jotta turvotus laskisi ja ensi viikolla päästäisiin hoitamaan haava loppuun asti.

Haava maanantaina puhdistamisen jälkeen

FI AVA Unni

Unelmasta ja tavoitteesta tuli totta :) Sanoin Unnille kotoa lähtiessä, että nyt haetaan se viimeinen sertti pois kuljeksimasta ja niin me tehtiin. Voittonolla KAS:n kisoista viimeisteli Unnin valiotittelin.

FI AVA Emkristina's Bark At The Moon

Epävirallista menoa

Kun aikaisin herää, niin paljon ehtii päivän aikana. Lauantaina agi- & nometreenien ja perinteisten lenkkien lisäksi käytiin kokeilemassa kuoriutuuko noutajasta vinttikoiraa möllimaastoissa. No ei kuoriutunut. Unni osallistui veteraanisarjaan ja pinkaisi ihan hyvin 1/3 matkasta, mutta sitten viehe otti vähän etäisyyttä ja Unni totes, että olkoot ja tuli pois. Pisteitä päätä huimaavat 64/300 (virallisissa maastokisoissa 150 on hyväksytty suoritus ja 200 sertifikaatin arvoinen juoksu). Ei ole siis jalostus mennyt ihan metsään, kun ei noutajasta vinttikoiraa saatu ;) 

Sunnuntaina torkuttiin hieman pitempään ja aamutoimien jälkeen suunnattiin yliopistolle mätsäriin. Unni pääsi jälleen osallistumaan veteraanisarjaan ja keikisteli itsensä punaisten veteraanien ykkösenä BIS-kehään. BIS-kehässä sitten seisottiin ja seisottiin, mutta pönöttäminen kannatti BIS4 sijoituksen verran. Tuli vitoselle katetta, kun järjestävällä yhdistyksellä oli sen verran runsaat palkinnot. 

 Siinä BIS-kehää odotellessa käytiin nurmikentällä vähän nomeilemassa. Oodilla kun tuo koekausi lähenee niin omistajalla rima nousee. Unnillakin se koekausi kolkuttelee ovelle, mutta sen kanssa meillä on rima siinä mihin se viime syksynä jätettiin, joten ei tartte stressata. Mä niin tykkään näistä epävirallisista kisoista, kun osallistumisen voi päättää samana päivänä... Eihän me olla ehditty edes treenata maastoissa, kun ilmoittautumiset pitäisi jo laittaa. Jäätkin lähti sorakuopilta vasta tällä viikolla! Että ei kauheasti ehdi vesityötä harjoittelemaan ennen ensimmäistä starttia.

AgiNuusku 2011

Viides kerta peräjälkeen Unnin tulokset oikeuttivat OSN:n AgiNuusku 2011 palkintoon. Ollaan vissiin niin ylivoimaisia, ettei moni viitsi edes palkintoa hakea ;) No vitsi vitsi, mutta ihan hyvistä tuloksista Unnin pisteet koostuivat, mm. piirinmestaruus pronssia. Vuosi vielä ja sitten on varmaan aika antaa muillekin tilaa ;)

Unni 8-vuotta

Niin vain koitti 19. helmikuuta se päivä, kun Unnista tuli veteraani-ikäinen! Huhhuh, minusta tuon koiran kutsuminen veteraaniksi on loukkaus ja tuntuu aivan käsittämättömälle, että näyttelyissä sen voisi ilmoittaa jo mummosarjaan. Se on menevä ja nuorekas kuin parisen vuotta takaperinkin. Ei harmaata ja hyvässä kunnossa. Toivoimme Unnille siis vielä monta vuotta vailla huolia.

Lainaohjaaja

Unni kokeili eilen ensimmäisen kerran agiuransa aikana kuinka ne esteet suoriutuu lainaohjaajan kanssa. Mielessä oli pieni epäilys, että haikaileeko minun perään. Jokusen kerran, kun se on tuttujen ihmisten kanssa lähtenyt lämmittely/jäähdyttelylenkille ilman minua, se on ollut vähän orpo orava. Niin sitä oli nytkin vähän epäilyttänyt alkuun lämmittellessä, mutta kun asianmukaiset palkat kaivettiin laukusta ja lähdettiin hommiin niin eihän se enää minuun vilkaissutkaan vaikka säädin ja sähelsin siinä ihan vieressä!  Hyvin menikin lainaohjaajankin kanssa. Josko se ohjaajakin olisi vähän päässyt Unnin pään sisään, että jatkoa seuraisi ;) Unni kun vaikuttaa löytäneen taas intoa agiesteitäkin kohtaan, joten sen mielestä taisi olla vaan ekstramukavaa, kun pääsi samana iltana vielä toisen kerran reenaamaan.

Flattileiri

Tuhannen ajokilometrin reissu Pomarkkuun Flattileirille oli ihan kannattava sijoitus. Leiristä jäi paljon hyviä ajatuksia mieleen ja oli erittäin kiva nähdä flattejä myös muualta kuin Oulusta :) Erityisesti pidin englantilaisten Jo ja Richard Hewisonin treeneistä ja heidän tavastaan kouluttaa koiria. Unnin kanssa osallistuille Richardin AVO/VOI-treeneihin kahtena päivänä, Oodi kävi Jo'n ALO/AVO-ryhmässä yhtenä päivänä ja sunnuntaina kuuntelin Jo'n pentukoulutusta. Kävimme yhtenä päivänä myös mejäilemässä, kun oli mahdollisuus päästä uuden silmäparin alle ja saada mahdollisesti uusia ideoita kotiin vietäväksi myös siitä lajista.

Kuva T. Pikkuaho

Torstaina osallistuttiin toto-juoksuun, jossa Oodi oli nopein flatti. Ensimmäiseksi kellotettu aika oli täsmälleen sama toisen koiran kanssa, joten yhdessä juostu finaali ratkaisi. Perjantaina kisattiin leirikisassa ja Oodi pääsi joukkuekoirana pelaamaan flybalia. Senkin se teki niin tehokkaasti, että flyball-rastilla tehtiin kaikista joukkueista nopein aika. Oodin tekniikka on vain sellaista nenätyötä, että tyylipisteitä siitä ei kyllä olisi voinut antaa ;) Lauantaina osallistuttiin Open Showhun, jonka tuomaroi Jo Hewison. Sekä Unni että Oodi kilpailivat  narttujen NOME-luokassa, jonka Oodi voitti ja Unni sijoittui neljänneksi. Oodi pääsi siis BIS-kehään ja oli lopulta BIS2! Flatteja oli kai jotain 50. 

Unni:

A bitch in good condition. Nice expression. A little long in coupling. A long in second thigh. Moved well.

kuva T. Pikkuaho

Oodi:

Good sized bitch. Correct proportions. Very good feet. Level topline. Tail carried a little high. Good forechest. Good movement. 2-year-old.

Kun vielä seura oli loistavaa, sää menetteli ja leiripaikkakin vallan sopiva treenimaastoineen niin ei ne hukkaan heitettyjä ajokilometrejä olleet!

Bobilaisia enemmän tai vähemmän - Oodi, Hellevi ja Vini. Kuva T. Pikkuaho

Avoimin mielin eteenpäin

Jippii! Pudasjärven NOME-kokeessa Oodi teki sen mitä osaa ja se oli ALO1 tuloksen arvoisesti :) Tästä eteenpäin jatketaankin sitten treenejä kohti seuraavaa välietappia, avo-luokkaa. Onko se sitten heinäkuussa vai syyskuussa onkin asia erikseen.

Haku: Laaja, erinomaisella kestävyydellä tehty hakutyö.
Ohjattavuus: Selvittää tehtävän vaivattomasti.
Paikallistamiskyky: Näkee pudotukset, toisen talteen saanti vaatii hieman hakutyötä.
Riistan käsittely: Erinomainen kokonaisuus
Jäljestämiskyky: Selvittää jäljen.
Muut ominaisuudet: Erittäin hyvä yhteistyö ohjaajan kanssa.

Yleisvaikutelma: Erinomaisen vaivattomasti, hyvällä kestävyydellä kokeen kaikki osasuoritukset tehnyt koira, jolla tänään vähäinen puute paikallistamiskyvyssä, mikä ei kuitenkaan heikennä suorituksen kokonaisuutta.

ALO1 tuom. Markku Bräyschy

Muutenkin viikonloppu Pudasjärvellä sujui vallan mukavasti. Perjantaina saavuttiin ja kilpailtiin sekä mätsärissä että toto-juoksussa. Mätsärissä Unni ja Oodi saivat molemmat punaiset nauhat ja sijoittuivat sitten Oodi viidenneksi ja Unni peräti toiseksi (pitäisköhän sitä käyttää virallisestikin näyttelyssä...?). Luokan voitti monivalio Kama. Totojuoksun yleisessä sarjassa molemmat pinkoivat frisbeen innoittamana ja Oodi sen verran rivakkaan tahtiin, että tuli toiseksi!

Pieni äksidentti siinä totokisan maalisuoralla vain Oodin kanssa sattui. Pahaa aavistamaton ohjaaja heilutteli hieman huolimattomasti jalkansa edessä frisbeetä, johon Oodi toki ampui täydestä vauhdista kiinni. Siinä ei hirveästi ehtinyt erottelemaan jäikö leukojen väliin pelkkä frisbee vai frisbee sekä ohjaajan polvi! Auts.

Oodin synttärit ja muuta humua

Meidänhän piti juhlistaa ihan omassa porukassa, mutta Jääliinhän me päädyttiin koiraseurassa. "Lempparia!" totesi Oodi ja ei pistänyt uinti/treenireissua ollenkaan pahakseen.

Vetteä ja muovidameja, voiko paremmin syntymäpäivää juhlia!

Seurauintia, kun tanskalaisella ja semi-tanskalaisella synkkasi kuviot yksiin.

Unnikin pääsi uimaan jalkavauriosta huolimatta.

Illan päätteeksi käytiin Pohjois-Pohjanmaan Kultaiset ry:n Rimppakinttu Showssa, johon tosin päivänsankari ei päässyt osallistumaan. Almakaan ei päässyt puolustamaan viime vuotista Rimppis-voittoaan ontumisen vaivatessa vieläkin ajoittain. Unni puolestaan kävi uusimassa BIS3-sijoituksensa ja hankki meille näin ollen kesäkukat terassille :)

Unni Sannintytär 7 vuotta

Niinhän sitä sanotaan, että aika rientää hyvässä seurassa ja niin siitä on vain 7 vuotta jo kulunut, kun kännykkään kilahti viesti "Sinun koirasi on täällä".

Hyvää syntymäpäivää Unni, Taika ja Piitu!

Lisää pulkkailua

Taipuu se sittenkin

Ei ehkä ihan p*skalle vielä, mutta ainakin nukkumaan BOT päällä.

Kolmijalkainen koira

Tämä on ollut varsinainen epäonnen vuosi! Koskaan ennen ei minun koirilla ole ollut tassuhaavoja, paitsi tänä vuonna jo toista kertaa. Ja tottakai juuri ennen virallista koitosta. Taas. 

Unni rymysi kaislikossa muitten riemupetterien kanssa, kun kuulin jonkun ulahtavan. Meno jatkui kuitenkin samanlaisena joten enpä kiinnittänyt asiaan sen kummemmin huomiota, kunnes autolla huomattiin Unnin nostelevan oikeaa etukäpäläänsä. Tassunpohjasta, anturoiden välistä, löytyi pieni verta tihkuttava haava. Ajattelin jo silloin, että pistohan on voinut olla vaikka kuinka syvä, mutta otin koiran kuitenkin vielä metsälenkille matkaan. Metsäriekkumisen jälkeen nakkasin koko lössin vessaan odottelemaan kuivumista ja katsoin välillä, että hyvinhän se näyttää seisovan kaikilla jaloillaa. Eipä kuitenkaan seisonut enää siinä vaiheessa, kun menin niitä pesemään. Etutassu oli turvonnut kaksinkertaiseksi ja se oli selkeästi kuuma. Tassupohjan haavaa puolestaan ei enää meinannut löytää. Koira ei enää suostunut kävelemään muuten kuin erittäin vaikeannäköisesti kinkaten ja ei vapaaehtoisesti laskenut painoa jalalle.

Käynti eläinlääkärillä varmisti, ettei tassussa ole murtumia ja nivelet on omilla paikoillaan. Sairaslomalle kuitenkin ja sinne meni meidän eka ja vika startti tälle vuodelle. Ei mitään agistarttejakaan kuukauteen, kun  lääkekuurit pistää kuukauden varoajat päälle. Harmittaa niin vietävästi.

Urpo&Turpo järjestää

Ei ehkä ihan putkeen mennyt tämä(kään) kisaviikonloppu. Eilen aamupäivän aikana Unni, ehkä hieman Oodin avustuksella, oli vetänyt parempiin suihin itselleni edelliseltä päivältä jättämäni välipalapitsan. No onhan se hyvä, että toinen on hyvin ravittu ennen starttia. Ensimmäisestä startista ei sitten jälkipolville jäänyt muisteltavaa pienen ohjausvirheen jälkeen. 

Toiseen starttiin valmistautuminen menikin siivoillessa auton sikaosastoa, jonne Oodi oli järjestänyt ihan sitä itseään kiinteässä ja vähemmän kiinteässä muodossa. Ja vielä pissaa kaupantekijäisiksi. Eikä se toinen startti sitten mennyt yhtään paremmin kuin ensimmäinen. Ei todellakaan. Onnistuin tekemään hylyn siinä missä moni muukin, mutta kukaan ei tehnyt sitä kuten me. Jäähdyttelylenkillä Unni kävi pyörimässä IP:ssä ja Oodi söi jonkun oksennuksen. Illan päätteeksi siis löysin itseni kotoa suihkuttamassa puhtaaksi takakontin kaukalamattoa, niitä kaikkia kolmea ripulissa olevaa hihnaa (onneksi autossa oli varahihnoja pelastamaan edes hetkeksi päivää!) sekä IP:n kuorruttamaa Unnia.

Sunnuntaiaamuksi tsemppasin itseäni paremmalle tuulelle siitäkin huolimatta, että Siirillä on varmasti joku viirus, joka pakottaa sen nuolemaan muovipusseja ja koluttamaan kaapinovia läpi yöt. Tietokoneissakinhan on viirus, kun ne tekevät mitä sattuu ja ovat ärsyttäviä.

 Aamusta suuntasin Oodin kanssa kisapaikalle talkoilemaan. Olin jättänyt aamupalat kaikille koirille antamatta, joten onhan se ahne flatti aika nälkäinen, jos vielä aamupala jätetään syömättä. Toimistokopissa sen ulottuville oli jätetty päärynä ja servettiin kääritty ruisleipä, jotka toki huomasin vasta siinä vaiheessa, kun leipä oli jo hyvin lukittu takahampaisiin. Saatuani kaivettua leivän pois suusta oli jo kiire pelastaa päärynä. Siihen jäi vain yhdet hampaan jäljet, kun nostin sen takaisin pöydälle. Leipä meni roskiin. Josta Oodi sen seuraavassa sopivassa hetkessä kaivoi ja söi servetteineen ennen kuin ehdin reagoida. Tässä vaiheessa päärynä nostettiin korkeammalle. No eihän ne olleet kuin tuomarin eväät. Tuomarille myöhemmin valkeni, että se labradori oli syönyt leivät. Äkkiä siis kotiin vaihtamaan vaatteet ja koira siihen, jossa on karvaa sen verran, että sitä ei voi erehtyä luulemaan labradoriksi.

Sunnuntain eka startti päättyikin sitten hylkyyn jo viidennellä esteellä, kun Unni tuntui hangoittelevan vastaan käskyjä. Rataa kuitenkin jatkettiin, kun olisihan se mukava kokeilla miten tuo kinkkisin paikka menee. Pujottelun jälkeen sain tehdä jo yllättävän paljon työtä, että sain Unnin pussille ja pussin jälkeiseltä hypyltä se sitten lähti. Toisesta päästä kenttää suorittamaan omaa rataa hyppy, hyppy, käännös rengas ja viimeinen hyppy minun jäädessä seisomaan mykkänä putken luo. Ja yleisö taputtaa. Olihan se aika hieno irtoaminen. Uskaltaako joku vielä väittää, ettei flatit irtoa? Olin sitten jättänyt Unnin oravin Unnin nähden grillipaikalle piipun päälle. Ja sinnehän se hangoitteli jo siinä hylkypaikassa.

Tässä vaiheessa flatit vs. Henna -pelihän oli selkeästi jo mustien voiton puolella, mutta kokosin kaiken ketutuksen ja raivosin nollan viimeiseltä radalta. Sijoitus 4/32, mutta oli kyllä niin hirveää ohjausta, että monen monituista hylkyäkin muistelee mieluummin.

Vauhdikkaan viikonlopun jäljiltä tasattiin Unnin kanssa tilanne kotimatkalla, haettiin suklaata, siankorvia ja kotimaisia omenoita. Siinä ne mussut nyt makaa jaloissa tyytyväisinä siankorviinsa. Huhhuh.

Urpo&Turpo ja temppuiluun lopen kyllästynyt

Hotellilomalla

Viikko sitten perjantaina Unni ja Oodi kävivät kahden kesken hotellilomalla. Yöpyminen kahden hengen sviitissä perjantaista sunnuntaihin. Päiviin sisältyi paljon ulkoilua isoissa ulkotarhoissa. Omistajaa kai hoitoon meneminen enemmän jännitti. Varsinkin, kun Oodi oksensi ensimmäisen kerran ke-to välisenä yönä ja torstaina ruoka ei pysynyt sisällä hyvästä ruokahalusta huolimatta. Perjantaina ruoka kuitenkin pysyi sisällä ja suoli toimi, joten uskalsin sulkea suolitukoksen pois laskuista ja viedä molemmat hoitolaan.

Perjantai iltapäivästä käytiin tytöt viemässä Lemmikkikeskus Viikseen, jossa pääsivät heti tutustumaan isoon ulkotarhaan ja aidan läpi muihin lomalaisiin. Nakkasin sisälle niille vielä oman lelun, että olisi Unnille jotain omaa hajua mukana. Oodi tuskin huomasikaan meidän lähtöä, mutta Unni jäi vinkumaan portille. Juhlittiin viikonlopun aikana häät vailla huolta koirista, kun Almakin oli tuttavalla hemmoteltavana ja sunnuntaina käytiin lomalaiset hakemassa. Unni oli sisähäkissä vaikka luukku tarhaan oli auki, liekö kuullut äänen tai auton jo aiemmin, mutta luulen sen muuten viihtyneen kyllä hoitopaikassa hyvin. Oodi oli ulkona, mutta samantien kun Unnille juttelin, ampaisi sisälle luukusta. Sain vielä mukaan tyttöjen viikonlopun kirjanpidon mitä on milloinkin tapahtunut eikä siinäkään ollut mitään erikoista, joten hyvin oli reissu mennyt. Oodi vain hilsehti järkyttävästi, mutta luulen sen johtuneen puurosta mitä olin antanut mukaan oksentelun takia. Oodin iho on niin kovin kuiva tällä hetkellä, että varmaan reagoi lisäksi tuohon viikonlopun vähärasvaiseen ruokaankin. Onhan toki pientä stressiä muitten koirien aiheuttamasta hälinästäkin voinut tulla.

Hoitopäiväkirjaan oli luonteitten kohtaan kirjoitettu isolla KIVAT ja toivotettiin ne tervetulleeksi vielä myöhemminkin, joten ilmeisesti olivat ihan hyvin osanneet käyttäytyäkin ;)

Sylikissa

Eilen nukkumaan menessä jäin miettimään, että mistä saisin sellaisen kissan mikä viihtyy sylissä. Minulla ei ole koskaan ollut sellaista (Johtuisiko siitä rajusta halimisesta, mitä ne ei kauheasti arvosta?). Siirikin viihtyy enemmän Tonin sylissä. Mitenkä sellaisen sylikissan edes erottaisi löytöeläinsuojan kissoista, kun nehän on kaikki niin läheisyyden kaipuisia.

Aamulla puhelimessa lörpötellessä istuin sitten sohvalla ja siinähän se minun sylikissa sitten olikin. Unnimus kiipesi varovasti pienelle kerälle syliin nukkumaan niin, että mahdollisimman paljon koiraa olisi sylissä eikä sohvalla. Kuka kaipaa sylikissaa kun on sylikoira?

Punaista nahkaan ja nauhaan

Erkkarireissu Joensuuhun onnistui tason mukaisesti ja ilman yllätyksiä kumpaankaan suuntaan: Almalle vaaleanpunaista, flateille peruspunaista ja itselle nahkaan punaista. Onneksi tuo oma punainen on jo tasoittunut, mutta jälkelle jäikin sitten ikävemmät rajat kolmen viikon aikana tasoiteltavaksi.

Oodi aloitti aamun käyttäytymällä melko vallattomasti näyttelypaikalla. Esiintyminen kuitenkin sujui aivan mukiinmenevästi ja lopputulos ihan juuri niin hyvä kuin karvattomalta koiralta voi odottaa. Itse arvostelu on juuri niin Oodi kuin olla voi plussineen ja miinuksineen. Ei ole oma koirasilmä tehnyt tepposia ;) Turkittomuudella ei niitä Oodin virheitä ainakaan peitelty, joten tuomari löysi juuri ne virheet mitkä omaankin silmään eniten pistää:

"Well balanced bitch. Head of good lenght. Good neck. Good front and rear angulations. Iwould prefer more lenght in her ribgage. Good bone. Good high feet. I would prefer little refinement all through. Moved soundly, a little loose in front at the moment. " JUN EH

Unnin ja Alman kehät meni päällekäin. Toisin kuin joillain muilla, minulla ei ole pokkaa pyytää kehää odottamaan, että ehtisin itse esittämään omat koirani, joten onneksi Unnin oli mahdollista pyörähtää kehässä kasvattajansa kanssa. Tosin siinä odotellessani Alman vuoroa ja flattikehälle päin tihrustellessa totesin, että hyvä vain, ettei itse ehtinyt sen kanssa kehään. Unni on nimittäin ainoa koira, jonka kehässä käyntiä jännitän. Näin kentän toiselle reunalle vain juoksemisen, mutta ilmeisesti Unni oli esiintynyt ihan unnimaisesti, koska arvostelukin oli ihan unnimainen.

"6 years old, this bitch doesn't show her age. She has good feminine head and good reach of neck. She's well angulated front and rear. I would prefer her longer cast(?). She moved quite well. Her bit is not correct." KÄY EH

Täytyy vain sanoa, että onneksi 6-vuotiaasta ei näy ikä ;) Olisin huolestunut, jos näkyisi.

Jotain pinkkiä kuitenkin myös flattirintamalla, kun pyörähdettiin veteraaniluokassa debytoimassa Silvan (11v) kanssa. Silvan kanssa onnistuttiin juoksemaan niin kovaa, että voitettiin viidestä veteraaninartusta kaksi. Pari kierrosta enemmän niin oltaisko juostu lopuistakin ohi ;)

[caption id="attachment_231" align="aligncenter" width="480" caption="Kehässä Silvan kanssa (kuva Päivi S.)"][/caption]

Alma jatkoi myös totutulla linjalla. Hyvin se jaksoi kuumassa kelissä, vaikka juokseminen tympäisikin. Almalla on turkki kaikenlisäksi ihan irti, joten voin vain kuvitella kuinka kuuma on sellainen turkki, missä on irtokarvoja joukossa.

“It was hard to believe that this lovely bitch was eleven. When she was free standing and wagging her tail she looked an absolute picture. Her profile is balanced. Her construction exellent. And it was only on true move that her age was showing. The dog to be proud of.” VET ERI2

Tuomari ihasteli moneen otteeseen yksilöarvostelun aikaan. Kaikki muut veteraaninartut olivat 8-vuotiaita ja tuomari oli todellakin hämmästynyt kuullessaan Alman iän. Hampaatkin piti katsoa kahteen kertaan saatesanoin, että tämän ikäisillä hampaat on yleensä huonossa kunnossa, mutta Alman hampaat ovat erinomaiset. Eri-ruusuketta antaessaan tuomari vielä kehui kuinka valloittava koira on, aivan kuin se juttelisi minulle ja kuinka saan olla ylpeä siitä. Sijoitusruusuketta antaessaan tuomari sanoi "she deserves every bit of this".  Niinhän se tekee :) Katsotaan nyt oliko tämä Alman viimeinen näyttely. Muualle en ole sitä ilmoittanut, mutta viileämmillä keleillä Alma voisi kehissä vielä pyörähtää.

Alma pääsi myös jo toisen kerran elämässään osalistumaan flattierkkariin ;) Lapsi ja koira -kisaan nimittäin. Hieman vetelästä esitettävästä huolimatta nuori händleri ei saanut loppuelämän traumoja koiranäyttelyistä.

[caption id="attachment_224" align="aligncenter" width="480" caption="Alma lapsi ja koira -kisassa"][/caption]

Mukava reissu kaikenkaikkiaan, vaikka "vähän" lämmin olikin. Kuopion kautta Joensuuhun ajettiin ja Kuopioon näyttelyn jälkeen vielä jäätiinkin. Ja Kuopiossahan on aina mukavaa :) Nyt kuitenkin taas kotona huokaisemassa ja Unnilla ainakin taisi olla ikävä Siiriä (joka oli sillä välin meinannut alkaa käärmeenlumoojaksi meidän takapihalla... Ei kiva...) - tai ainakin sen kakkaa ;)