Uusi vuosi jatkuu samalla tavalla mihin edellinen päättyi - hiljaisesti. Hiljaiseloa tiedossa agilitykisojen osalta varmaan maaliskuulle, näyttelyistä harkinnassa se Tuusniemi, mutta Alma on niin karvaton, että taitaa jäädä harkinnaksi. Treenejä on kyllä tuttuun tapaan taas viikottain, vaikka pitkä tauko tässä taas vierähtikin. Agin suhteen lupaan kunnostautua itsenäisen treenaamisen kanssa sekä Oodin PK-tottiksenkin eteen tulisi tehdä jotain. Kuukauden tauon aikana on turhan hyvin koira ja ohjaaja palanneet alkuruutuun...
Onska-broileri kasvaa edelleen tasaiseen tahtiin. Painossa on ylitetty Alma jo reippaasti ja Unnia kiritään. En kyllä ymmärrä kehen siitä noin iso tulee, sillä näkemäni samoja sukuja olevat on ihan eri kokoluokkaa... Pitäisi kysyä Annikalta kuinka paljon sisarukset painavat, sillä kuvissa ne näyttivät paljon sirommille. Jouluna Oodi saavutti pentuluokkaiän, mutta ulkonäöllisesti se olisi minusta valmiimpi kuin moni juniori. Jotain kertonee se, että tutut, jopa flatti-ihmiset, ei meinaa erottaa Unnia ja Oodia...
Onska-broileri kasvaa edelleen tasaiseen tahtiin. Painossa on ylitetty Alma jo reippaasti ja Unnia kiritään. En kyllä ymmärrä kehen siitä noin iso tulee, sillä näkemäni samoja sukuja olevat on ihan eri kokoluokkaa... Pitäisi kysyä Annikalta kuinka paljon sisarukset painavat, sillä kuvissa ne näyttivät paljon sirommille. Jouluna Oodi saavutti pentuluokkaiän, mutta ulkonäöllisesti se olisi minusta valmiimpi kuin moni juniori. Jotain kertonee se, että tutut, jopa flatti-ihmiset, ei meinaa erottaa Unnia ja Oodia...
Unni selvisi kuin selvisi hengissä juoksusta... Kyllä sitä taas masensi, vaikka juoksu ei sen päätä esim. treenien suhteen sekoita. Eniten ehkä hermoja raastoi Oodin ja erityisesti Alman jatkuva astuminen. Oodin kanssa reuhaaminen päivittäin on ilmeisesti tehnyt jotain lihasmassalle, sillä puntari näytti Unnille enemmän kuin koskaan, vaikka olin juuri ajatellut sen kylkiluiden tuntuvan vähän liian hyvin...
Alma on tiputtanut lähes kaikki karvansa, mutta voi muuten hyvin. Viimeisen kuukauden aikana on kuultu turhan monta suru-uutista Alman ikätovereiden poistumisista tai huonontuneesta kunnosta, joten sitä myötä silmät ovat hieman avautuneet näkemään hyväkuntoisen 11-vuotiaan noutajan uudessa valossa. Alman pitäminen iäkkäänä on ollut minusta jotenkin outoa, mutta kai sitä pitää hyväksyä, ettei se enää ole mikään keski-ikäinen. Messarin reissulla katselin Almalle uutta näyttelyhihnaa ja siellä se ajatus iskikin: Käytävät näyttelyt voi olla laskettavissa enää yhden käden sormilla.
Vuosi on siis alkanut hyvinkin samanlaisissa merkeissä mihin edellinen päättyi. Ehkä se tästä kevätauringon myötä taas virkistyy.
Vuosi on siis alkanut hyvinkin samanlaisissa merkeissä mihin edellinen päättyi. Ehkä se tästä kevätauringon myötä taas virkistyy.
2 kommenttia:
Sorry kun pelottelin Messarissa sillä näyttelyhihnajutulla ;) Koskaan vaan ei voi tietää tulevaisuutta etukäteen vaikka meillä taisikin käydä niin että jossain pään sisällä oli jo ennakkoaavistus olemassa. Toivotaan Almalle pitkää ikää!!
Se näyttelyhihnajuttu naurattaa itseasiassa vieläkin - jollain sairaalla tavalla...
Lähetä kommentti