Siis oikeasti kuvittelin joskus osaavani ottaa kuvia. Joko olen ollut sokea tai taito kameran käyttämiseen (vain siihen tekniseen puoleen, taiteellinen osahan on aina ollut hakusessa) tuntuu hävinneen tyysti. Nyt hallitsen erityisen hyvin ylivaloittamisen, keskisommittelun ja toisaalta myös liian tiukan rajauksen, joka johtaa raaja- tai häntäampumataatioon itse lopputuloksessa...
Asiaahan ei tietysti auta, että mokoma kameran rakkinekin tuntuu tulleen tiensä päähän 90 000 otetun kuvan myötä ja piirtää kuviin kennoviasta johtuen pystyviivoja, jos ei ihan optimiolosuhteet ole ja objektiivi, joka varmaan on sen 80 000 kuvan verran kameran nokalla ollut, ei enää osaa tarkentaa nopeasti. Tähän kalustoon on kuitenkin nyt tyytyminen, mutta ei se ainakaan innosta omia taitoja petraamaan. Ollapa rahaa pistää kalustoon se pari tuhatta euroa niin kyllähän niitä hyviä kuvia alkaisi syntyä tollommankin kädessä ;)
Asiaahan ei tietysti auta, että mokoma kameran rakkinekin tuntuu tulleen tiensä päähän 90 000 otetun kuvan myötä ja piirtää kuviin kennoviasta johtuen pystyviivoja, jos ei ihan optimiolosuhteet ole ja objektiivi, joka varmaan on sen 80 000 kuvan verran kameran nokalla ollut, ei enää osaa tarkentaa nopeasti. Tähän kalustoon on kuitenkin nyt tyytyminen, mutta ei se ainakaan innosta omia taitoja petraamaan. Ollapa rahaa pistää kalustoon se pari tuhatta euroa niin kyllähän niitä hyviä kuvia alkaisi syntyä tollommankin kädessä ;)
Jotain skeidaa kuitenkin viikonlopulta, kun käytiin Nalan ja Silvan kanssa lenkillä. Lohdutan itseäni, että tärkeämpihän on se tunnelma kuin tekninen onnistuminen. Mutta toisaalta: mikä tunnelma, kun koira on musta epätarkka möntti puhkipalaneen lumen keskellä.
Loput löytyy galleriasta vuoden 2010 talvikuvista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti