Talven aikana vetokuntoa potkukelkan kanssa harjoittaneet flatit kiskovat aika haipakkaa hiihtäjää. Vaarallisen tästä yhdistelmästä tekee se, että hiihtäjän kunto ei ole samaa luokkaa koirien kanssa, hiihtäjän tekniikka on kahden vuoden tauon jälkeen hyvinkin haparoiva, hiihtäjä ei näköjään osaa voidella suksiaan ja hiihtäjän varusteet - sukset, sauvat, monot ja siteet - on hankittu silloin kuusi vuotta sitten perinteiseen hiihtoon eli ovat hivenen raskaat luistella.
Koska ensimmäiseen reissuun ei kuitenkaan kuulunut kuin yksi kaatuminen, melkein tilanteitahan ei lasketa, tämä taidetaan ottaa kevättalven kuntomuodoksi. Ensimmäisen kerran matkaa on hankala arvioida, koska en osaa kartasta ollenkaan hahmottaa mikä se saari oli, jonka luona käytiin kääntymässä. Seuraavalle kerralla täytynee siis lainata Tonin sports trackeria. Omaan huonoon kuntooni nähden luultavasti arvoisin matkan yli, joten jätetään kilometriarvio heittämättä. Koirat kuitenkin vetivät koko matkan reippasti joko ravilla tai laukalla ja autolta autolle meillä meini aikaa 50 minuuttia.
1 kommentti:
Ugh. Toivoisin kovasti Saken pääsevän vielä harrastamaan vetohiihtoa, koska ilmeisesti se tykkää siitä - mutta minä ja sukset olemme ehdottoman HENGENvaarallinen yhdistelmä! :D
Vetohiihto hevosen kanssa sen sijaan onnistuu ja se on kivaa. Mutta siinä ei tarttekaan liikutella jalkojaan, eikä edes käsiään! Riittää kun pitelee kiinni henkensä edestä. ;)
Lähetä kommentti